Kiitos taskulampulle

He pistelivät minuun koko ajan jotain turruttavaa ainetta niin että olin aivan kuin horroksessa koko ajan. Välillä pyysin päästä vessaan siinä välissä, kun kukaan ei ollut minua painamassa. Mietin jatkuvasti miten pääsisin pakenemaan, puhelimenikin oli viety ja varmaankin siitä oli jo akku loppu.

Eräs miehistä jätti minut kahlitsematta sänkyyn ja tietysti koetin ovea, että oliko se lukittu. Ja olihan tietysti varmuuden vuoksi lukossa etten pääsisi pakenemaan. Löysin taskulampun ja aloin väläytellä ikkunasta kolme lyhyttä väläytystä, kolme pitkää ja kolme lyhyttä, rukoilin että joku näkisi minun viestini ja reagoisi siihen. Se oli muistaakseni kansainvälinen morsehätäviesti SOS.

Nukahdin tokkuraisena ja heräsin jonkin ajan kuluessa ääniin. Katsoin ikkunasta ja huomasin merivartoston veneen saapuneen pysäyttämään meidät. Aloin huutaa apua epätoivoisena ja jonkin ajan kuluttua kuulinkin jonkun määräävän että hyttini ovi pitää avata välittömästi.

Kapsahdin itkien oven avanneen merivartijan kaulaan ja sopersin sekavasti että minua on pidetty vankittuna hytissä. Minut vanginneet miehet yrittivät selittää että olen sekava päihteidenkäyttäjä ja minut lukittiin hyttiin koska häiritsin muita ihmisiä. Tänne tulee poliisi pian, merivartija sanoi heille vakavan näköisenä.

Noloa mutta totta, paikalle saapui partio jossa oli minua ennenkin tukalasta tilanteesti pelastaneita poliiseja. No niin, milloin sinä opit, sanoi toinen heistä minut tunnistettuaan. Niin että ei jatkoja enää koskaan, kysyin häneltä ja hän sanoi että ei kuin kotiin vaan ja mieluiten yksin. Pääsin sitten poliisien kyydillä rantaan ja minut vanginneille miehille taisi tulla melkoisia vaikeuksia.

Naimisiin, Vivin, 246.