Latautunut hiljaisuus

Huoneessa oli alkuillan hämärä, sellainen joka sai jokaisen varjon näyttämään syvemmältä. Hän ei ollut vielä edes sanonut mitään, mutta jokin hänen viestissään oli jättänyt minut värinän, joka ei ollut kadonnut.

Puhelin värisi kädessäni. Sydän ehti lyödä kerran, kaksi, juuri sillä tavalla liian kovaa, kun en ollut valmis siihen mitä seuraavaksi tapahtuisi.

“Vieläkin hereillä?” hänen äänensä kysyi, matalana, rauhallisena, kiihottavalla tavalla ja jokin siinä kuulosti siltä kuin hän olisi seissyt aivan vieressäsi.

“Ehkä odotin, että soitat,” vastasin. Ääni ei ollut tarkoituksella pehmeä, mutta siitä tuli sellainen.

Hetki oli hiljainen, mutta ei tyhjä. Se oli hiljaisuutta, joka painoi ilmaa ympärillesi. Sellaista, joka sai ihon tuntumaan herkemmältä.

“Kuulostat…” hän aloitti, mutta jäi siihen, kuin etsien oikeaa sanaa.
Minä odotit. Hän tiesi sen.

“…kuulostat hengästyneeltä, kuin tekisit itsellesi jotain, mitä en ehkä saisi sanoa,” hän jatkoi lopulta.

Minä hengähdin hiljaa.
“Entä jos teen?”

Toisessa päässä oli se pieni, pidätetty naurahdus, joka ei koskaan ollut pelkkä naurahdus. Siinä oli lämpöä, varjoa, lupaus jostain, mikä ei ollut täysin sanoissa.

“Sinä teet tämän tahallasi,” hän sanoi matalasti.

“Mitä?” kysyin, vaikka tiesin täsmälleen mitä hän tarkoitti.

“Tämän,” hän vastasi. “Tavan jolla puhut. Tavan jolla et sano kaikkea, mutta annat minun kuulla tarpeeksi.”

Huoneessani jokainen esine tuntui odottavan, kuin maailman reuna olisi siirtynyt hieman lähemmäs.

“Jos olisit tässä,” hän jatkoi hitaasti, “näyttäisin sinulle, kuinka käsittelisin sinut joka puolelta.”

Sydämeni teki pienen, nytkähtävän liikkeen. En vastannut heti. En uskaltanut rikkoa hetkeä.

“Ehkä haluankin, että käsittelet minut joka puolelta,” sanoin lopulta, aivan yhtä hiljaa.

Taas hiljaisuus. Mutta se ei ollut kylmä – se oli täynnä sellaista jännitettä, jonka lähes tunsi iholla.

“Älä mene mihinkään,” hän sanoi.
“En ole menossa.”

Ja siinä, kahden äänen välisessä pimeässä, jokainen sana tuntui kosketukselta, jokainen hengitys kuin joku olisi ollut vain muutaman sentin päässä me masturboimme yhdessä tahoilamme.

Se oli yö, jolle ei tarvittu enempää.